Sadun tottiskurssin antia

Päästiin tänään Sadun tottiskurssille toisen ryhmän treeneihin paikkaamaan yhtä poisjäänyttä koirakkoa. Tämä oli aivan erinomaista, koska meiltä on jäänyt välistä käytännössä kaikki kerrat yhtä lukuunottamatta. Tämän päivän treeni oli oikein silmiäavaava. Suuri kiitos Sadulle osuvista kommenteista ja huomioista!

Ensimmäinen palaute tuli aivan heti treenin aluksi. Hetsailin Nemon tottumieni kaavojen mukaan kentän laidalla, mistä sain saman tien noottia. Miksi käyttää koiran energiaa ja virettä ennen kentälle tuloa ja antaa palkkaa tyhjästä? Koska nyt meille on käynyt niin, että kentälle tullessa Nemon vire laskee. Se ajattelee "tullaan tekemään tylsiä juttuja kentälle", jolloin vire on luonnollisesti aika matala eikä ole skarppina vaan haistelee ja haahuilee. Kivat jutut on saanut jo ennen kuin on tehnytkään mitään.

Sama juttu perusasennoissa ja siinä seuraamisessakin - homma on tylsää. Kaikista yrityksistäni huolimatta en ole vieläkään osannut yhdistää oikeaa viretilaa seuruun treenaamiseen. Pitää palata taas askelia taaksepäin - mahtavaa palkkaa pelkästä perusasennosta ja seuruusta ihan parista askeleesta.

Sitten palkkausta lelulla pitää muuttaa myös radikaalisti. Nyt olen palkannut oikealta puolelta ja napannut lelun Nemolta saman tien pois leikin ja irti-käskyn jälkeen. Satu neuvoi laittamaan lelun vasemmalle puolelle ja vetäisy siitä koiraa kohti. Irti-käsky on horjuttanut Nemon luottoa siihen, että saa lelun takaisin. Näin ollen irrotuksissa ei meinaa hellittää lelusta vaan jäyskii sitä ja pitää jopa tassulla paikoillaan. Olen luullut, että on vain normaalia leikkimistä, mutta ilmeisesti on sitä, että Nemo kokee lelun menevän aina karkuun eikä halua siitä luopua. Vinkuleluista kyllä muutenkin luopuu vastahakoisemmin. Treenattiin vinkuputkilelulla.

Irrotuksista tehdään nyt rauhallisia. Rauhallinen irti-käsky ja lelu rauhallisesti käteen. Siitä lelun voi sitten saaliinomaisesti kimpauttaa nopeasti taskuun ja jatkaa treeniä. Paljon enemmän pitää irti-käskyn jälkeen vapauttaa takaisin leluun - palkka irrottamisesta tulee heti.

Seuraamisissa voisi muutenkin kehua Nemoa enemmän. Vielä ei ole siinä pisteessä, että vire pitää ilman kehuja pitkää pätkää - jatkuvaa vahvistusta, että tekee oikein ja hienosti.

Toisella keikalla tehtiin sitten pelkkää kentälle tuloa ja aloitettiin "tottista" sanan yhdistäminen. Tämä juttu on tuttu jo ennestään, mutta koskaan aiemmin ei ole syntynyt yhtä tarkkaa kuvaa siitä, mikä Nemon toiminnassa oikeastaan on pielessä enkä ole uskonut myöskään "tottista" sanan tehoon Nemolla. Mutta tehtiin neljä tai viisi kentälle tuloa - kentälle normisti kävellen ilman mitään ihmeellisyyksiä. Sitten pysähdys kentälle, koiran nimi ja sana "tottista" innokkaasti, mikä jälkeen heti palkka ja hilluminen. Äänenpaino vikoilla konsonanteilla, joihin Nemo selvästi reagoi eniten.

Aloitan taas siis vaihteeksi alusta ja rakennan uutta pohjaa. Sinänsä teknisesti seuruu on ihan kuosissa, mutta ongelmat ovat virepuolelle, joten pysähdytään nyt rakentamaan pelkästään sitä virettä. Mikään kiire ei ole mihinkään, koska mitään kisatavoitteita ei ole asetettu lähitulevaisuuteen.

Tehtiin myös Nemon lempparijuttuja eli A:n ylitystä ja eteenmenoa. A-este meni superhienosti kisaesteellä sekä ylityksinä että noutona. Eteenmeno oli hetsattuna, Satu vei lelun ja Nemo haki sen - oli supernopea nouto!

Eli päivän treenianti tiivistettynä:

• Hetsaukset kentälle tullessa ja treenien alussa kokonaan pois.
• Enemmän palkkaa perusasennoista ja lyhyistä seuruista.
• Palkan paikka ja suunta.
• Irti-käsky ja luotto siihen, ettei lelua varasteta aina pois.

Tehdään näitä nyt kuurina ja katsotaan, edetäänkö tällä mallilla mihinkään. Jotenkin on aina niin vaikeaa yhdistää omaan treeniin eri treenivinkkejä ennen, esim. tuota "tottis"-sanan käyttöä, ennen kuin joku oikeasti sanoo, mikä koiran toiminnassa on pielessä. Noh, oppia ikä kaikki! :)

Jälkeä ja ruutua

Ollaan aika paljon jäljessä normaalista treenirytmistä jäljen suhteen verrattuna edellisiin vuosiin. Päätettiin ajaa nyt ainoastaa vieraita hajuja, mikä vaikuttaa treenitahtiin - ilman muita jäljentekijöitä on vaikea treenata. Tänään päräytin jälkitreeneihin Suvipieliseen, mutta hellerajan + 24 astetta, takia viralliset treenit oli peruttu. Meidän auto näytti + 25 astetta, eikä sää ollut helteisin mahdollinen tuulen ja varjon vuoksi. Paikalle ilmaantui onneksi kaksi muutakin treenaajaa, joten saatiin omat treenit pystyyn.

Jälkien vanhetessa tehtiin esineruutu. Nemolle kaksi intonoutoa eli hetsattua esinettä, jotka haki hyvin.

Jäljellä sitten vähän enemmän ongelmia. Janalla etenemistä ei oikein vieläkään osaa kunnolla, pitäisi treenata kuurina. Janalta nosti jonkun jäljen, mutta ajo oli tänään jostain syystä tosi poukkoilevaa. Koitin moneen kertaan kepin noston jälkeen varmistaa, että ajaa oikein, mutta ehkä tuuli oli levittänyt hajua laajalle ja siksi haahuili. Keppejä nosti 3/6.

Loppupäästä ei nostanut mitään, mikä viittaa siihen, että jälki oli hukassa. Palkan tein keppileikillä ilman vikaa keppiä, kun jäljen tekijälläkään ei ollut mitään käsitystä, missä jälki menee ja missä vika keppi voisi olla. Jotain outoa tuossa jäljenajossa kyllä on, jostain syystä tuntuu aika epävarmalta. Yhden kepin nosti jäljeltä niin, että siirtyi reilun metrin paikasta, jossa käveli oikealle jäljelle. Kertoo jotain ajon tarkkuudesta. Jatkamme treenejä.

Voi-juttuja pitäisi koittaa jaksaa treenailla myös. Ollaan jätetty toko ihan tauolle ja keskitytty BH-kokeen hinkkaamiseen. Mölli-BH meni silloin lähtöä edeltävänä päivänä niin heikosti, että motivaatio tottiksen treenaamiseen romahti aika täydellisesti. Saatiin tuomarilta vain ja ainoastaan negatiivista palautetta - onpas kannustavaa. Nemon vire ei vaan kestä ja sitten kun se laskee, toiminta on aivan karseaa. Mikään ei kiinnosta eikä syty mihinkään.

Paikkamakuu sentään meni tosi mallikkaasti, sitäkään ei olla aiemmin päästy testaamaan ns. oikeassa tilanteessa. Ei muuta kuin kärsivällisyyttä vaan ja tarkkaan harkittua treenaamista. Jossain vaiheessa uskoin tuohon koiraan paljon enemmän, mutta nyt on taas näyttänyt todellisen tasonsa, mikä on aika masentava. Nemosta pitkä seuruukaavio on yhtäkuin EVVK - tähän pitää nyt koittaa saada muutosta keinolla millä hyvänsä.

Campingia ja vuorten valloitusta

Nemon kanssa ollaan taas käyty tutustumassa uusiin maailman kolkkiin. Kävimme kiertämässä reilun 2,5 viikon ajan Ruotsia ja Norjaa. Reissumme starttasi Turusta, josta menimme päivälaivalla Tukholmaan. Laivalta suuntasimme Tukholman eteläpuolelle Tyrestan kansallispuistoon yöpymään. Parissa päivässa ajoimmekin jo Ruotsin läpi Norjan puolelle Osloon.



Mielenkiintoista oli se, että vaikka joka paikassa sanottiin, että eläinten tuonti Norjaan on tarkkaan valvottua, ei kukaan tullissa ollut yhtään kiinnostunut meistä eikä varsinkaan Nemosta. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, joten mitään ongelmaa ei olisi pitänyt siltä osalta tullakaan vastaan.

Norja on tunnettu huikeista maisemistaan ja näitä upeita maisemia- lumipeitteisiä vuoria, vihreitä laaksoja, vesiputouksia ja koskia - saimmekin ihastella moneen kertaan. Varsinaiset tutustumiskohteemme olivat Jotunheimin, Rondanen ja Dovrefjell-Sundalsfjellan kansallispuistot, joissa kussakin oli todella huikeita vuorinäkymiä ja maisemia kaukaisuuksiin.

Dovrefjell-Sundalsfjellan kansallispuisto on siitä erikoinen, että siellä elää luontaisesti myskihärkiä. Kävimmekin näitä elukoita pienellä vaelluksella etsiskelemässä ja yllätykseksemme tapasimme yhden yksilön aivan polun vierestä ruokailemasta. Tilanne oli aika jännittävä koiran kanssa, koska ohjetauluissa korostettiin, että koiran kanssa myskihärkään on syytä pitää n. 200 metrin turvaväli. Nemon ja myskihärän välissä oli vajaa 50 m, koska elukka oli pakko ohittaa polkua pitkin. Onneksi härkä oli lunkki tapaus, joka ei paljon turisteista - niistä nelijalkaisistakaan - välittänyt. Huikeaa oli nähdä luonnossa myskihärkä, jollaisia olen aiemmin nähnyt vain luontodokumenteissa.

Norjassa kävimme lenkkeilemässä kansallispuistojen lisäski mm. Oslossa, Lillehammerissa ja Trondheimissa. Kaupunkilenkki tehtiin myöhemmin myös Tukholman Vanhassa kaupungissa.

Nempasta kehkeytyi matkan aikana jo kunnon camping-collie. Nukkui jokaisen yhdeksästä telttayöstä siivosti pää milloin minnekin rinkan tai paidan alle tungettuna. Reissun aikana pääsimme valloittamaan monia korkeita paikkoja, kuten melkein kokonaisuudessaan Norjan toiseksi korkeimmaan Glittertinden vuoren, jonka korkein kohta on yli 2400 metrissä. Vuoria ja jos jonkinmoista mäennyppylää tuli kyllä kiivettyä ylös melkein kyllästymiseen asti.

Ruotsin puolella viivyimme viikon Åressa, josta olimme varanneet loma-asunnon viikoksi. Nemo kotiutui tähänkin paikkaan hyvin. Suosikkinukkumapaikat löytyivät nopeasti vierasvessan lattialta sekä kuivauskaapista. Yhtenä aamuna Nemppa pääsi treenailemaan agiesteitä ja monena aamuna odotti aamu-uinti. Vähän lomakivaa poitsullekin!

Kaiken kaikkiaan koko matkamme pariin otteeseen Ruotsin halki sekä Norjan läpi Oslosta Trondheimiin sujui todella hyvin ilman mitään ongelmia. Ei edes eksytty kertaakaan, vaikka kovin kummoisia etukäteisvalmisteluja ei oltukaan laadittu. Laivamatkatkin sujuivat kohtuullisen hyvin siihen nähden, etteivät laivat ole koirille kovin mieluisia paikkoja. Paljon uusia kokemuksia saimme kuitenkin roppakaupalla. Hieno reissu, joka oli helppo tehdä myös koiran kanssa. Pidemmät vaellukset koiran kanssa Norjassa olisivat vaatineet jo parempaa valmistelua, koska Norjan maastot ovat hyvin kivisiä ja korkeuseroja on paljon.