Hyppytekniikkakurssi

Tämä viikonloppuna vietettiin hyppytekniikkaan perehtyen Jankk:n järjestämällä Ulla Kaukosen hyppykurssilla. Toukokuussa käydystä Vappu Alatalon kurssista jäi sen verran karvas jälkimaku, että halusin ehdottomasti vielä toisen mielipiteen Nemon tekniikasta hypätä. Kurssi olikin aivan erinomainen ja palaute hyvää, kannustavaa ja tarkkaa.


Kurssin aikana avautui ihan uusia näkökulmia hyppäämiseen ja tekniikan rakentamiseen. Itse PK- ja tokoharrastajana suodatin kurssilta niitä ohjeita, jotka meitä eniten hyödyttävät. Ulla suuntasi Nemon hyppytreenejä myös sen mukaan, mikä tavoitteemme on eli se metrinen, mikä oli todella mukavaa.


Lauantaina käytiin läpi hyppytekniikan perusteita eli esimerkiksi etäisyyden arviointia, ponnistuspaikan valintaa, painonsiirtoa, korkeutta ja ilmalentoa sekä alastuloa. Hyppääminen on yllättävän monista osista koostuva kokonaisuus, jossa eri asioita olisi hyvä harjoitella erikseen. Sunnuntaina puhuttiin enemmän yleisesti harjoittelun käytännöistä sekä pentujen ja nuorten koirien opetuksesta.


Lauantaina aloitettiin koirien tsekkauksella. Nemolla on edelleen n. 2kg ylimääräistä sekä lanne himppa liian laskeutuva takajalkoihin nähden eli takaosa ei ole aivan optimaalinen hyppäämiseen. Seisoo paljolti takajalat alla, kuten on näyttelyissä hyvin huomattu. Täystyrmäystä minkäänlaiseen hyppäämiseen ei tällä kertaa kuitenkaan tullut. Ulla suositteli Nemolle fyssaria, kun mainitsin jatkuvista selkä- ja jalkajumeista. Fyssarilta saisi myös ohjeita takajalkojen ja muun kropan tukilihasten vahvistamiseen.


Harjoitteita rakennettiin monia ja niistä valittiin kullekin koiralle sopivat. Lauantaina Nemo teki Set point-sarjaa (tasapaino ja painonsiirto) nousevalla okserilla sekä perussarjaa. Set pointista kommentoitiin, että ilman okserin takaestettä hyppäsi takapainoisemmin, takaesteen kanssa etupainoisesti. Perussarjassa käytti kohtuullisesti takapäätä, mutta saisi käyttää enemmän. Ennen hyppytreenien aloittamista olisi fyssarin kanssa hyvä käydä läpi, ettei takana ole jumeja, jotka vaikuttavat hyppäämiseen.


Sunnuntaina hypittiin taas kahta erilaista harjoitetta: askeleen pidennystä ja liikkuvaa hyppyä. Askeleen pidennyksessä suhteutti askeleet esteisiin ihan hyvin, ei pudotellut rimoja.


Toiseen sarjaan tehtiin monta toistoa siirtämällä viimeistä estettä muutamia kertoja eteenpäin ja vaihdettiin tilalle kangaseste ja tokoeste ja lopuksi siirto lähemmäs. Näissä hypyissä Nemo alkoi väsyä, ja sitä sai kannustaa ja kutsua vireen tippuessa. Hyppi sarjat kuitenkin ihan hyvin. Esteiden vaihdolla ei ollut vaikutusta. Etäisyydenarviointi oli ihan hyvää. Palkkasin kaikki hypyt lelulla, koska silloin vire oli parempi.


Kurssilta sain myös paljon ideoita koiran jumpaamiseen ja muutamia muita hyppytreenejä, joita voidaan kokeilla myöhemmässä vaiheessa. Ennen hyppytreenien aloittamista pitää kuitenkin karistaa vielä ne pari kiloa pois, jotta etupää ei rasitu ja kroppa olisi painoltaan hyppäämiseen optimaalinen.


Ajatus harrastavasta kotikoirasta siirtyi nyt urheilijaan eli Nemon treenaamiseen, jäähdyttelyyn ja ruokintaan pitäisi enemmän suhtautua kuin urheilijaa treenatessa. Monipuolista liikuntaa ja oheistreenejä, pikkujumppia lihastuen parantamiseksi. Ei varmaan tekisi kuntokuuri pahitteeksi emännällekään :).


Lopputulemana kurssin anti meille oli se, että hyppääminen onnistuu kyllä, mutta metrisen hyppäämistä ei tietenkään voi taata. Pienin askelin treenejä tekemällä koiralle tulee varmuutta hyppäämiseen, jolloin korkeampikaan este ei enää tuota niin paljon ongelmia. Hyvät treenivinkit on ainakin taskussa tulevaa hyppytreenausta ajatellen, vaikka sitä metristä ei koskaan ylitettäisikään.

Hirvarimetsässä

Syksyn parhaimpiin puoliin eivät ainakaan kuulu hirvikärpäset, jotka ovat taas kansoittaneet metsät. Mä suorastaan vihaan noita niskavilloissa kipittäviä ällötyksiä. Torstain jälkitreeneissä ketutti kyllä aivan muut asiat kuin hirvarit. Mielummin olisin ottanut niskaan kasan hirvareita kuin aivan täysin pieleen menneen jäljen.


Jäljentekijä oli melko kokematon ja ilmeisesti jäljen alussakin oli jotain häikkää, koska tien janamerkin jälkeen oli päätejanamerkin jälkeen linjassa vielä kolmaskin merkki (mitä ihmettä?). Ongelma tuli kuitenkin siitä, että meidän janan vieressä oli vielä jokin ihme merkki, joka ei meidän jäljelle kuulunut. Nemo ei nostanut jälkeään vaan ampaisi väärälle merkille ja nosti väärän jäljen kepin (ohjaajalta pääsi toinenkin mitä ihmettä-lausahdus).


Sitten ei enää omaa jälkeä meinannutkaan löytyä, mutta jotain ihme kautta kiskoi oman jäljen vikalle kepille (kolmas mitä ihmettä?). Meidän jälki tehtiin ilmeisesti paikkaan, jossa oli juuri ollut toinen jälki, joka oli osin jäänyt häiriöksi. Jälkiryhmästä ei kukaan jälkeä paikkaan ollut tehnyt. Himppasen meni tämä nyt pieleen. Esineruudussa oli kuitenkin pätevä, tehtiin toinen kerta niin, että katsoi Riian noudot eka ja sitten hyvin ladattuna ruutuun. Toimii.


Perjantaille halusin sitten korvaavan treenin nollakseni torstain möhläilyt. Sami kävikin polkemassa meille 630m jäljen, neljä kulmaa. Jälki vanheni tunnin. Oula-Poula oli mukana jälkeilemässä, joten kovin pitkään ei viitsitty metsässä aikaa viettää. Kävimme metsäautotiellä kävelemässä Oula kantorinkassa ja puskista kuului läheltä sellaista rytinää, että pelkäsin jo hirven tai peuran tulevan sieltä päälle. Ei onneksi kuitenkaan tullut.


Nemppa ajoi jäljen aika ilmavainulla, olisi saanut ajaa tarkemminkin. Kepit ilmaisi ihan kivasti, tosin 4. kepin jouduin "vaatimaan", kun meni sivusta ohi. Kulmat ajoi kohtuullisen tarkasti. Edelleen on vaikea koira lukea, kun vetää kulmista ohi levinneelle hajulle tosi vahvasti ja korjaa vasta myöhemmin. Ensi kerralla saisi olla taas vanhempi jälki. Katsotaan, jos tälle syksylle vielä ehditään ajamaan.

Treeniä, treeniä, treeniä

Viime aikoina meikäläisen arki on pyörinyt lähinnä kahden asian ympärillä: vauvan hoitamisen ja koiran treenaamisen. Päivisin vauvaa, iltaisin koiraa. Näiden yhteen sovittamisessa on ollut omat haasteensa, sillä Oulalla on "äitiriippuvuus"-kausi menossa (kiihdytyskonttaamisen ja spiderman-kiipeämiskauden lisäksi). Kun lähden Nemon kanssa treenaamaan, kotona alkaa huuto. Koita siinä nyt rentoutuneesti viettää muutama tunti silloin tällöin muualla.


Silläkin uhalla, että kotona alkaa jossain välissä poissaoloni aikana taukoamaton huutomyrsky, olen viettänyt 2-3 iltaa viikossa koiratreeneissä. Treenejä on lisääkin luvassa: jälkitreenejä, hyppykurssia, Sadun tottiksia, kennelkerhon hallivuoroa ja Jankk:n treenivuoroa.


Sullon lähes pakkomielteisesti (ja erittäin huonoa omatuntoa kokien) kalenteriin kaikki mahdolliset koulutukset ja treenivuorot. Toki on mukavaa saada välillä omaa aikaa, mutta jotenkin koen ahdistusta, jos päästän yhdenkään mahdollisen koulutusmahdollisuuden tai kurssin lipsahtamaan ohi. Syy tähän on varmaankin se, että minulla on valtava hinku päästä taas kisamaan. Tokoa, rally-tokoa, pk-puolta. Ihan sama, kunhan pääsisi johonkin kisaamaan. Viime tokokisasta on aikaa reilu vuosi ja välissä on ollut pitkä aika treenaamattomuutta ja toisaalta epätoivoista tokon voittajaluokan liikkeiden kasaan rääpimistä ja tottiskaavion loputtomalta tuntuvaa hinkkaamista.


Nyt on vain tullut sellainen fiilis, että kaikki epäkuosissa olevat liikkeet laitetaan nyt kasaan ja BH-kokeen kaaviota hinkataan tasan niin kauan, että sujuu. BH-koe läpäistään lopultakin. Tämä syksy on se ponnistuslauta, jolla ponnistetaan kisakevääseen, korkataan voittajaluokka ja aletaan todella miettiä osallistumista jälkikisoihin. Tavoitteita ei saavuteta ilman treeniä ja parasta treeniä saa, kun treenaa muiden joukossa. Kun joku suunnittelee treenin puolesta ja katsoo virheet, korjaa ja ehdottaa.


Suurin kanto kaskessa ei varmaan olekaan ohjaajan motivaatio. Sen sijaan kysymys kuuluu: Miten saadaan Nemo haluamaan samaa kuin emäntänsä? Nemon kanssa treenatessa iskee välillä melkoisia ahdistuskohtauksia nimenomaan liikkeissä, joihin tarvittaisiin potkua ja sähäkkyyttä, kuten luoksetulossa. Hetsattuna hyvässä vireessä tekee kuin unelma, ilman hetsausta "normivireessä" lähinnä lönkyttää. Välillä tuntuu, että koirassa nyt vain ei ole sitä potkua, jota tarvittaisiin. Tietysti on hyvä katsoa myös peiliin: Mitä olen itse Nemolle opettanut? Onko luoksetulon vireeseen kiinnitetty jatkuvasti tarpeeksi huomiota? Suurin osa koulutusmokista ovat todennäköisesti omaa käsialaani.


Näillä tavoitteilla tämä syksy vaatiikin aivan erityisiä ponnistuksia, jotta keväällä päästäisiin korkkaamaan jonkinnäköistä kisaa. Avain onnistumiseen lienee kuitenkin se, että treenataan ilolla ja koiran ehdoilla. Liika puurtaminen murentaa Nemon motivaation. Nemo pitää huijata treenaamaan hyvin. Ongelmakohtia pitää treenata rauhassa, mutta tehokkaasti ja eteenpäin pyrkien. Haastetta pitää heittää soppaan lisää, liikkeitä rohkeasti yhteen. Mitään kympin suoritusta joka liikkeestä ei lähdetä edes tavoittelemaan.


Tavoitteena on puhkaista lopultakin reikä tähän jäätyneeseen treenitilanteeseen, jossa mikään ei etene mihinkään. Varsinkin tällainen tilanne on pk-jäljellä. Jälkiä on poljettu pentuiästä lähtien kilometritolkulla, tottistreenejä läpytelty satoja, esteitä tahkottu loputtomiin, ja se mitä olen saavuttanut on vain suuri epävarmuus siitä, tuleeko tästä koirasta ikinä mitään. Tuhlaanko vain aikaani?
Tokossa tilanne on sentään valoisampi, koska tiedän että kisaamaan päästään, kunhan vain pari liikettä vielä tehdään varmemmaksi. Kaunista meno ei välttämättä ole, mutta tulos se 0-tuloskin on. Tyhjää parempi :). Sittenpähän ollaan taas kisaputkessa, askel edempänä kuin nyt. Ohjaajan pitää nyt vain pitää pää kylmänä, asettaa ne tavoitteet ja pitää niistä kiinni.

Jäljet ja Sadun tottikset

Meidän jälkipäivä on parina viime viikkona ollut keskiviikko. En ole jaksanut Suvariin asti lähteä jälkeä tekemään, ja sainkin treenit sovittua kätevästi Vähikkälään. Viime viikolla poljettiin jälkiä Marin kanssa, tällä viikolla Ella-kasvattajan.

Marin kanssa tehtiin hetsattua esineruutua ja jälki oli n. 300 m, kolme kulmaa ja kuusi keppiä. Esineruutu kohtuullinen, sain nostamaan kaksi esinettä. Jälki meni plörinäksi. Nempalla oli liian nälkä, mistä johtuen kaahotti jäljen menemään ihan hölmönä, kepeistä nosti 3 ja minä yhden. Kulmissa oikaisi.

Ellan kanssa tehtiin esineruutu "näyttönä" eli ihana ja taitava narttukoira ensin etsimään. Nemo ulvoi ja ulisi kuin mikäkin susi ruudun reunalla - en tosin tiennyt ulvooko nartun vai esineiden vuoksi. Vastaus: esineiden. Paras esineruutu ikinä. Haki esineen hyvin takaa jyrkästä ylämäestä ja vielä toisen edestä. Teki hyvin töitä häntä tötteröllä.

Jälkikin oli ihan mukava, tosin kulmissa sekoili jälleen. Pitäisi treenata kulmia enemmän vaikka nurmella. Yhden kepin merkkasi, mutta ei nostanut. Koppasin kepin matkaan itse, muut toi käteen eli 6/6.

Häntä tötteröllä painettiin tänään myös Sadun tottiksessa. Aloitettiin henkilöryhmällä, siitä intoluoksetulo ja sitten pitkä 50 askeleen suora edes takaisin. Täyskäännökseen lisää treeniä emännälle ja koiralle. Vauhdinvaihtelut otettiin uusiksi, kun kontakti tippuili. Lopulta ihan hyvä.

Tokalla kiekalla tuomarille meno, sen jälkeen kaikki noudot putkeen ja palkka A:lta. Tuomarille menoon pitää treenata "mukana"-juttu nyt kuntoon. Nemolla ei ole käsitykstä paikan pidosta näissä tilanteissa, lähtee helposti liitämään. Vinkkinä jatkoon tuomarille tuloon, että koiran voi jättää himppasen vinoon, jos meinaa muita koiria tuojotella. Nemo nyt ei onneksi ketään syö, mutta voi syöksähtää kuitenkin.

Noudoissa ensin jatkoheitto (kapula tuli taas juosten takaisin, jes), sitten hyppynouto ja siitä n. 20 metrin siirtymä A:lle eli "mukana"-treeni. Hieno nouto myös A:lta. Liiat käskyt "hyppy" ja "kiipee" takaisintuloissa voi kuulemma jo unohtaa. Varmasti tekee.

Nemppa näytti myös sitä perimmäistä, hieman piilossa ollutta luonnettaan leikkiessä. Satu nappasi Nemon leikkimään ja kiskoi lelua Nemo oman jalkansa takana. Nemo ajatteli "voi prkl, tuolle en häviä" ja kiskoi ihan tuhannen takaa. Toisaalta sitten, kun lopeteltiin ja Nemo meni Sadulle lelua lällyttämään ja Satu meinasi ottaa kiinni, nosti jo ylähuulia - mun lelua et vie!

Tuossa koirassa on tuollaista jännää pientä pirulaismaista luonnetta, joka pitää kaivaa ja vaatia esiin. Mun pitää ohajaajana opetella tiukempaa otetta tekemiseen, vaatimista. Yllättävää kyllä, mitä enemmän vaadin, mitä tiukemmin annan pakotteen tai tartun leluun, sen paremmin Nemo tekee.

Alan pikku hiljaa oppia käsittelemään tuota karvakasaa ja ymmärtämään Nemon perimmäistä luonnetta. Pitää oppia käyttämään niitä metodeja ja tehdä sellaisia harjoituksia, joilla Nemon pieni "demonipuoli" pääsee esille. Perhetilanteen muutos on ollut avain myös muutokseen koirassa: ei juuri mitään huomiota kotona muutoin kuin treenatessa. Nyt Nemo tekee mitä vain huomion ja leikin eteen! Näin sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.