Meidän jälkipäivä on parina viime viikkona ollut keskiviikko. En ole jaksanut Suvariin asti lähteä jälkeä tekemään, ja sainkin treenit sovittua kätevästi Vähikkälään. Viime viikolla poljettiin jälkiä Marin kanssa, tällä viikolla Ella-kasvattajan.
Marin kanssa tehtiin hetsattua esineruutua ja jälki oli n. 300 m, kolme kulmaa ja kuusi keppiä. Esineruutu kohtuullinen, sain nostamaan kaksi esinettä. Jälki meni plörinäksi. Nempalla oli liian nälkä, mistä johtuen kaahotti jäljen menemään ihan hölmönä, kepeistä nosti 3 ja minä yhden. Kulmissa oikaisi.
Ellan kanssa tehtiin esineruutu "näyttönä" eli ihana ja taitava narttukoira ensin etsimään. Nemo ulvoi ja ulisi kuin mikäkin susi ruudun reunalla - en tosin tiennyt ulvooko nartun vai esineiden vuoksi. Vastaus: esineiden. Paras esineruutu ikinä. Haki esineen hyvin takaa jyrkästä ylämäestä ja vielä toisen edestä. Teki hyvin töitä häntä tötteröllä.
Jälkikin oli ihan mukava, tosin kulmissa sekoili jälleen. Pitäisi treenata kulmia enemmän vaikka nurmella. Yhden kepin merkkasi, mutta ei nostanut. Koppasin kepin matkaan itse, muut toi käteen eli 6/6.
Häntä tötteröllä painettiin tänään myös Sadun tottiksessa. Aloitettiin henkilöryhmällä, siitä intoluoksetulo ja sitten pitkä 50 askeleen suora edes takaisin. Täyskäännökseen lisää treeniä emännälle ja koiralle. Vauhdinvaihtelut otettiin uusiksi, kun kontakti tippuili. Lopulta ihan hyvä.
Tokalla kiekalla tuomarille meno, sen jälkeen kaikki noudot putkeen ja palkka A:lta. Tuomarille menoon pitää treenata "mukana"-juttu nyt kuntoon. Nemolla ei ole käsitykstä paikan pidosta näissä tilanteissa, lähtee helposti liitämään. Vinkkinä jatkoon tuomarille tuloon, että koiran voi jättää himppasen vinoon, jos meinaa muita koiria tuojotella. Nemo nyt ei onneksi ketään syö, mutta voi syöksähtää kuitenkin.
Noudoissa ensin jatkoheitto (kapula tuli taas juosten takaisin, jes), sitten hyppynouto ja siitä n. 20 metrin siirtymä A:lle eli "mukana"-treeni. Hieno nouto myös A:lta. Liiat käskyt "hyppy" ja "kiipee" takaisintuloissa voi kuulemma jo unohtaa. Varmasti tekee.
Nemppa näytti myös sitä perimmäistä, hieman piilossa ollutta luonnettaan leikkiessä. Satu nappasi Nemon leikkimään ja kiskoi lelua Nemo oman jalkansa takana. Nemo ajatteli "voi prkl, tuolle en häviä" ja kiskoi ihan tuhannen takaa. Toisaalta sitten, kun lopeteltiin ja Nemo meni Sadulle lelua lällyttämään ja Satu meinasi ottaa kiinni, nosti jo ylähuulia - mun lelua et vie!
Tuossa koirassa on tuollaista jännää pientä pirulaismaista luonnetta, joka pitää kaivaa ja vaatia esiin. Mun pitää ohajaajana opetella tiukempaa otetta tekemiseen, vaatimista. Yllättävää kyllä, mitä enemmän vaadin, mitä tiukemmin annan pakotteen tai tartun leluun, sen paremmin Nemo tekee.
Alan pikku hiljaa oppia käsittelemään tuota karvakasaa ja ymmärtämään Nemon perimmäistä luonnetta. Pitää oppia käyttämään niitä metodeja ja tehdä sellaisia harjoituksia, joilla Nemon pieni "demonipuoli" pääsee esille. Perhetilanteen muutos on ollut avain myös muutokseen koirassa: ei juuri mitään huomiota kotona muutoin kuin treenatessa. Nyt Nemo tekee mitä vain huomion ja leikin eteen! Näin sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti